tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kunnat kikkailevat muutoksenhakukielloilla!





Miksi kunnissa tehtyjen päätöksien lakiin perustuvaa muutoksenhakua halutaan jopa tahallisesti vaikeuttaa?


On ilmennyt uusi ihmetyksen aihe Viitasaaren kaupunginhallituksen päätöksen tekoon. Sama koskee myös osaa Keski-Suomen kunnista. Kun salailukulttuuriin on saatu jonkinlaisia pelisääntöjä, niin nyt yritetään estää kuntalaisia puuttumasta tai käyttämästä lakiin perustuvaa oikaisu- tai valitusoikeuttaan? Tämäkin on eräänlaista junttataktikointia, ja salaamista sekä asioiden julkisuudelta peittelemistä. Halutaanko päättäminen ja vaikuttaminen vain pienille piireille näillä kyseenalaisilla tempuilla?

Viitasaarella valtuutettu Seppo Ijäs (Ps) teki oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä, jossa päätettiin, ettei kaupunki valita hovioikeuteen Kuuskaistan velkasaneeraus päätöksestä. Kaupunginhallitus oli laittanut päätöksen loppuun maininnan ”muutoksenhakukielto.” Hallinto-oikeuden ennakkopäätöksissä sanotaan, että jos asiasta tehdään valtuustossa, kaupunginhallituksessa, lautakunnassa tai viranhaltijapäätöksellä lopullinen päätös, on laitettava tekstiin aina muutoksenhaku mahdollisuus. Kaupunginhallituksen virhe oikaistiin Ijäksen tekemällä kirjallisella oikaisulla seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa.

Muutama kuukausi sitten muutoksenhakukiellolla varustettu kunnanhallituksen päätös oli tehty myös Pihtiputaalla. Pihtiputaan juttu on vielä eriskummallisempi. Siellä annettiin ensin muutoksenhaku mahdollisuus, ja kun muutosta sitten haettiin, se hylättiin. Päätöksessä todettiin ettei pykälässä saanutkaan olla muutoksenhaku merkintää, koska asia oli kunnanhallituksen mielestä valmistelua. Päätettävänä oleva asia oli  K-S. Valokuituverkot Oy:n yhtiökokoukseen osallistuvan henkilön nimeäminen. Henkilö valtuutettiin yhtiökokouksessa myös tekemään yksimielinen päätös kunnan takaamien lainojen osittaisesta muuttamisesta svop-sijoituksiksi. Hallinto-oikeus hyväksyi pihtiputaalaisen valtuutetun asiasta tekemän valituksen. Hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että oikaisumahdollisuus olisi pitänyt olla merkittynä pykälän loppuun

Samaan aikaan tehtiin kaikissa Keski-Suomen Valokuituverkkot Oy kunnissa samaa svop-asiaa koskevat päätökset. Myönteisten yksimielisten päätöksien piti olla kaikissa kunnissa samanlaiset, koska  muuten sijoitushanke olisi karahtanut karille. Tämä oli vielä varmistettu lakimiesten lausunnoilla.
Muutoksenhakukielto oli myös Karstulan ja Luhangan koskevissa svop-päätöksissä. Karstulassa tehtiin kuitenkin hallitukselle asiasta oikaisuvaatimus, mutta se hylättiin valmisteluna. Multialla annettiin lupa muutoksenhakuun, ja siitä tehtiinkin hallitukselle oikaisuvaatimus, mutta se hylättiin tarpeettomana. Multialla oli vielä vastattu ettei oikaisuvaatimuksen tehnyt valtuutettu ollut ymmärtänyt koko asiaa. Valtuutettu teki koko pykälästä valituksen hallinto-oikeuteen.

Kannonkoskelta ja Konnevedeltä sekä Kivijärveltä ei löytynyt samoista päätöksistä minkäänlaisia merkintöjä muutoksen hakemiseen. Lopuissa verkkoyhtiö kunnissa oli päätökseen laitettu mahdollisuus muutoksen hakuun. Petäjävesi oli ainoa kunta joka vei svop-asian valtuustoon asti, koska näin isot asiat kuuluvatkin ainoastaan valtuuston päätettäväksi. 
Haluttiinko näillä tempuilla kaikin tavoin myönteisen päätöksen varmistaminen? 
Pihtiputaalle annetulla Hallinto-oikeuden päätöksellä kuitenkin osoitetaan kiistattomasti, että osassa Keski-Suomen kunnista tehtiin tahattomasti tai tahallaan laittomia päätöksiä.

Myös jokin aika sitten Hallinto-oikeus otti käsittelyyn Multialta toisesta kunnan tekemästä päätöksestä valituksen vaikka siihen oli merkitty myös muutoksenhakukielto. Tämäkin asia koski kuituverkkoasioita.

Kysynkin, että kuinkahan paljon samalla tavalla merkittyjä päätöksiä menee kunnissa luottamusmiesten sormien lävitse, kun luotetaan sinisilmäisesti että virkamiesten pykälien päätösesitykset on kirjattu oikein?
Mielestäni tämänlainen kunnissa tapahtuva toiminta on todella törkeän kirjavaa ja surkeaa päätöksen tekoa. Muistutan vielä, että päätösesityksien valmistelu ja esittely kuuluu kunnanjohtajalle. Mielestäni kuntalakia pitäisi soveltaa kaikissa kunnissa samalla tavalla?

Jotenkin tuntuu, etteivät nämä virheet enää ole vahinkoja, vaan yritetäänkö näillä estoilla puuttua kuntalaisten lailla varmistettuun valitusoikeuteen? Pistää miettimään vielä, että mitä on asioiden takana, kun tavalla tai toisella kaikki edellä mainitut päätökset sivuavat jotenkin kuituverkkoa?.Varsinkin kuituverkkojutussa näitä kepillä jäätä kokeiluja on ollut mielestäni jo riittävästi.

Esitänkin pyynnön kaikille entisille ja uusille kuntien päättäjille sekä pöytäkirjantarkastajille, että olkaapa tarkkoina miten ja mitä virkamiehet kirjaavat pöytäkirjoihin.


Ei kommentteja: