Suomen kunnista isoin osa elää mitä suurimmaksi osin valtionavustuksien varassa. Näin myös valitettavasti Viitasaarikin. Viitasaarellakin avustukset ovat ohittaneet ajat sitten verotulot.
Tämä valtava valtionvelka tulee myös vaikuttamaan jo ensi vuonna näihin kuntien saamiin valtionavustuksiin.Nämä avustukset tulevat laskemaan aivan varmasti seuraavina vuosina vieläkin rajummin. Seuraavat kuntien valtuustot joutuvat todelliseen testiin, kun joudutaan tekemään ikäviäkin päätöksiä. Kunnat tuulettavat nyt positiivisiä tilinpääpäätöksiään kertomalla kuinka hienosti on talouksia hoidettu. Suurin osa kuralla olleista kunnista nostettiin kuitenkin suosta valtion myöntämillä ylisuurilla korona-avustuksilla. Viitasaarellakin olisi tullut tietojeni mukaan 1 miljoona miinusta, mutta 2 miljoonaa euroa koronatukea nostaa kunnan plussalle. Viitasaarenkaan ei nyt kannattaisi suunnitella yhtään mitään ylimääräisiä menoja kuntavaalien huumassa.
Valtio siirtää kunnille aina vaan lisää vastuuta, kuten lasten päivähoito ja niiden maksujen muutokset, oppivelvollisuuden laajentaminen, työllisyyden hoito kunnille. Mahdollinen tuleva sote nostaa kuntien menoja miljardeilla. Soten myötä kaavailtu maakuntavero puolittaa kuntaveron ja suuri osa valtionavustuksistakin puolittuu, mutta kunnille jää kuitenkin iso velkataakka maksetavaksi puolittuvilla tuloilla. Viitasaarellakin on velkoja ja vastuita 30 milj.euroa.
Keski-Suomen uuden keskussairaala Novan 600 miljoonan euron rakennuskustannuksista lankeaa mojova miljoonasiivu maksettavaa Viitasaarellekin tulevina vuosina. Hoitajamitoitukset tulevat lisäämään myös kustannuksia. Ilmastohumppa tulee myös kunnille maksamaan valtavasti, kun aletaan muuttamaan lämmitysmuotoja, kuljetuksia ym. asioita. Kunnilla on kertynyt myös paljon korjausvelkaa, joka alkaa jo näkymään kuntien omistamissa kiinteistöissä. Väestön ikääntyminen tulee näkymään rajusti tulevina vuosina. Työssä käviöiden määrät tippuvat ja verotulot samalla pienenevät. Nämä uhkakuvat pitää ottaa tulevissa kuntien talousarvioissa todella vakavasti.
Kommentti: Annika Saarikon velkapuheet ovat puhdasta puppua
Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko tuskaili hallituksen kehysriihen toisena päivänä, että keskustalle ”tuppaa jäämään kirstunvartijan rooli”, kun muu viisikko panee surutta velkarahaa menemään.
Torstai-iltana ääni Saarikon kellossa oli toinen, kun hän sanoi hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa, että nyt ”velalle painetaan jarrua”.
Se ei näy kuitenkaan missään. Hallituksen jarrunesteen seassa on ilmaa, jarrupalat kuluneet tai jarrun pääsylinteri on sanonut sopimuksen irti.
Pitää katsoa suurta kuvaa.
Hallituksen riihiaineistoon sisältyy taulukko, johon on koottu valtion budjettitalouden tulot, menot ja alijäämä 2021–2025.
Hallituksen mukaan alijäämä on tänä vuonna 12 miljardia euroa ja 7,6 miljardia euroa 2022. Vuonna 2023 alijäämää kertyy 8,9 miljardia. Nämä ovat vuosia, jolloin paljon puhutut kehykset paukkuvat koronan takia.
Vuonna 2024 alijäämä on 7,1 miljardia ja 6,7 miljardia euroa vuonna 2025.
Sanna Marinin (sd) hallituksen vuoden 2020 budjettiesityksen alijäämä oli 2,1 miljardia, mistä se repesi koronan takia noin 15 miljardiin euroon.
Tärkeää on huomata, että hallituksen laskelmissa vuoden 2025 budjettialijäämä on yli kolminkertainen verrattuna normaalioloissa syksyllä 2019 laadittuun vuoden 2020 budjettiesitykseen.
Hallitus linjasi eilen, että tavoitteena on taittaa julkisen talouden velkasuhteen kasvu 2020-luvun puolivälissä. Valtiontalouden alijäämälukujen perusteella tavoite vaikuttaa täydelliseltä toiveajattelulta.
Kehystason nostamisen yhteydessä hallitus päätti menojen uudelleenkohdennuksesta. Siinä eräitä budjetin kehysmenoja alennetaan pysyvästi 370 miljoonaa euroa vuodesta 2023 alkaen.
Tätä Saarikko ja kumppanit rummuttivat suurena sopeutuksena.
Sitä se ei ole.
Nämä karmeat alijäämät valtio rahoittaa ottamalla lisää velkaa. Toisin kuin hallitus antaa ymmärtää, velanoton tahti vain kiihtyy.
Hallitus arvioi vuoden 2021 ensimmäisen lisätalousarvion yhteydessä, että valtionvelka on 137 miljardia euroa tämän vuoden lopussa.
Eilen kuultiin uusi arvio. Sen mukaan valtionvelan määrä nousee noin 145 miljardiin 2022 ja 167 miljardiin euroon 2025, mikä on noin 59 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Valtionvelan kokonaismäärän suhde bruttokansantuotteeseen nousee koko kehyskauden. Velkaantuminen syvenee entisestään.
Tätä taustaa vasten Annika Saarikon puheet jarrun painamisesta velalle ovat puhdasta puppua ja koko kehysriihi sumutusta, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa Suomen lähihistoriasta.
Kuka päätti, että Suomi ryhtyy elämään velaksi?
Matti Vanhasen hallitus päätti loppusyksystä 2008, että Suomi ryhtyy ottamaan lisää velkaa. Nyt valtionvelka on jo melkein kaksinkertaistunut.
Unto Hämäläinen HS 5.7.2014
Tarkkaa päivämäärää ei kukaan pysty muistamaan, mutta se suuri päätös tehtiin syksyllä 2008, todennäköisesti marraskuun alkupuolella.
Päätöksen tekijät tiedetään kuitenkin nimi nimeltä. Historiallisen päätöksen tekivät neljä ministeriä: pääministeri Matti Vanhanen (kesk), valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok), työministeri Tarja Cronberg (vihr) ja kulttuuriministeri Stefan Wallin (r).
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002743077.html
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_1049,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/13-3-11899587.png
Pysäyttävä kuva: Valtion velka kipuaa 80000 euroon työikäistä kohden
Hallitus neuvotteli 11 miljardia euroa alijäämäisen budjetin. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kasperi Summanen 20.9.2020
Velan arvioidaan kaksinkertaistuvan työikäistä kohden.
EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen haluaa tuoda lisänäkökulman Suomen velkaantumiskeskusteluun. Hän on jakanut Twitterissä alla näkyvän kuvan Suomen julkisen velan kehityksestä suhteessa työikäisen väestön määrään.
Velka pomppasi ensi kerran jyrkästi 90-luvun alussa, mutta vakiintui noin vajaaseen 20 000 euroon työikäistä kohden. Seuraava piikki tuli finanssikriisissä. Nyt suunta on taas jyrkästi ylöspäin, eikä taitetta näy arviossa.
– Julkinen velka per työikäinen oli 90-luvun lamasta finanssikriisiin asti n. 20 000 euroa. 2010-luvulla taso tuplaantui 40 000 euroon. 2020-luvulla taso näyttää taas tuplaantuvan, Pakarinen toteaa.
Laskelmassa velan arvioidaan lähestyvän 80 000 euroa työikäistä kohden vuoteen 2029 mennessä.
Sami Pakarinen huomauttaa harvenevan joukon kantavan siis yhä suurempaa velkataakkaa.
Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tuore budjetti on noin 11 miljardia euroa alijäämäinen. Alijäämä kasvoi neuvotteluissa peräti neljällä miljardilla eurolla valtiovarainministeriön pohjaesityksestä. Syyksi on kerrottu koronavirusepidemian hoidon ensi vuonna vaatimat varat sekä muun muassa kuntien talousahdingon paikkaaminen.
Tässä on pieni lisänäkökulma velkaantumiskeskusteluun. Julkinen velka per työikäinen oli 90-luvun lamasta finanssikriisiin asti n. 20 000 euroa. 2010-luvulla taso tuplaantui 40 000 euroon. 2020-luvulla taso näyttää taas tuplaantuvan. Harveneva joukko kantaa entistä suurempaa velkataakkaa.
Suomi velkaantuu kymmenillä miljardeilla, kenelle lasku lankeaa? Kolme mallia velkataakan keventämiseksi
Koronakriisin myötä julkinen velka lähtee taas kovaan nousuun, valtiovarainministeriö ennustaa.
valtionvelka 19.4.2020 https://yle.fi/uutiset/18-3684
Hurjimpien arvioiden mukaan Suomen julkinen velka kasvaa seuraavina vuosina kymmenillä miljardeilla euroilla. Henrietta Hassinen / Yle
Ympäri maailmaa koronakriisin aiheuttamaan taloudelliseen shokkiin vastataan nyt elvytyspolitiikan keinoin. Yrityksille ja kotitalouksille myönnetään tukia ja niiden maksuvelvoitteista joustetaan.
Näin on myös Suomessa. Rahaa ei synny tyhjästä, ja elvytyspolitiikalla on luonnollisesti hintalappunsa. Valtiovarainministeriön tuoreen arvion mukaan Suomen valtiontalouden alijäämä kasvaa yli 13 miljardin euron tämän vuoden aikana.
Valtio ottaa suuren määrän lisää velkaa. Hurjimpien arvioiden mukaan julkinen velka kasvaa seuraavina vuosina kymmenillä miljardeilla euroilla.
Kenelle lasku lopulta lankeaa ja miten hallitus lähtee sopeuttamaan kansantaloutta takaisin kohti normaaleja aikoja?
1. Johtaako velkaantuminen veronkorotuksiin?
Valtiovarainministeriön ennusteen (siirryt toiseen palveluun)mukaan Suomen julkisyhteisöjen eli valtion ja kuntien velka ylittää neljän vuoden päästä 200 miljardin euron rajan.
Velkamäärä pysyi varsin tasaisena 1990-luvun laman jälkeen ja 2000-luvulla, mutta lähti nousuun vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena.
Viime vuosina velan kasvu on saatu pysähtymään, mutta koronakriisin myötä velka lähtee taas kovaan nousuun, valtiovarainministeriö ennustaa.
Samuli Huttunen / Yle
Valtio saa tuloja keräämällä kansalaisilta ja yrityksiltä veroja. Moni suomalainen miettiikin varmasti, joutuuko valtio nostamaan veroja, jotta se saa maksettua kasvanutta velkataakkaansa.
Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen ei tähän usko, eikä tätä myöskään toivo.
– Verotuottojen kasvattaminen nostamalla veroja on hyvin vaikeaa, koska verojen nostaminen vaikuttaa negatiivisesti kasvuun ja työllisyyteen, hän sanoo.
Lehtisen mukaan mahdollisuudet veronkiristyksiin ovat tässä tilanteessa, Suomen talouden pudotessa rajusti, aika rajalliset.
– Kaikki verot ovat jo aika korkealla. En usko, että sellaista verolähdettä löytyy, jota ei olisi aiemmin jo hoksattu verottaa, Lehtinen pohtii.
Teemu Lehtinen, Veronmaksajien keskusliitto Janne Lindroos / Yle
Painetta on pikemminkin toiseen suuntaan. Keskuskauppakamari esittää, että ansioveroja tulisi koronan johdosta alentaa noin kahdella miljardilla eurolla.
Ajatuksena on, että veronalennukset ovat toimivaa ja nopeaa elvytyspolitiikkaa. Kun ihmisille jää enemmän käteen palkasta, ohjautuu raha kulutukseen ja hyödyntää näin talouskasvua.
– Veronalennusten myötä palkansaajille jäisi tulotasosta riippuen jonkun verran alle 100 euroa kuukaudessa käteen, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo.
Esimerkiksi 2 600 euroa kuukaudessa ansaitsevalle palkansaajalle ehdotettu veronalennus merkitsisi 60 euroa lisää käteen jäävää tuloa kuukaudessa.
Veronalennukset toisivat lisäloven valtion jo valmiiksi alijäämäiseen kassaan, mutta Keskuskauppakamarin mukaan juuri nyt tällaista suhdanteita tasaavaa elvytystä tarvitaan talouden saamiseksi takaisin nousuun.
2. Hoidetaanko velkataakkaa vähentämällä julkisia menoja?
Aivan kuten velkakierteeseen ajautunut yksityishenkilökin, valtion yksi keino selvitä tilanteesta on leikata menojaan.
Tällainen niin sanottu vyönkiristyspolitiikka ei kuitenkaan juuri nyt ole kovassa suosiossa, kun valtiot tukevat koronan takia ahdinkoon joutuneita kansalaisiaan.
– Taantuman pohjalla ei ole järkevää kiristää finanssipolitiikkaa, se vaan pitkittää taantumaa, Veronmaksajien keskusliiton Lehtinen muistuttaa.
Jyrki Lyytikkä / Yle
Sen sijaan Lehtinen toivoo, että hallitus miettisi menoja kasvattavien uudistuksien tarpeellisuutta ja lykkäämistä tulevaisuuteen.
Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus lupaa ohjelmassaan (siirryt toiseen palveluun) muun muassa pidentää oppivelvollisuutta, lisätä hoitajamitoitusta sekä tehdä Suomesta hiilineutraalin vuoteen 2035 mennessä.
Budjettikuri on sisäänrakennettu myös euroalueen sääntöihin, joita Suomi on mallioppilaan lailla noudattanut vuodesta toiseen. Yksi näistä säännöistä on, että valtiontalouden alijäämä ei saisi ylittää kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta.
Nyt tämä vaatimus on heitetty romukoppaan ja budjetit saavat olla reilusti alijäämäisiä koronakriisin hoitamiseksi.
– Kyllä Marinin hallituksesta on nyt tullut koronahallitus, enkä usko, että se pyrkii tasapainottamaan valtiontaloutta tällä vaalikaudella. Nyt kaikki resurssit laitetaan koronakriisistä selviämiseen, ja samalla hillitään muiden menojen kasvua, Lehtinen uskoo.
3. Kasvu ja työllisyys tuovat tuloja valtion kassaan
Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lehtinen ja Keskuskauppakamarin Mauri Kotamäki ovat samoilla linjoilla siitä, mikä on järkevin ratkaisu Suomen velkaantumiseen koronan johdosta: palaaminen takaisin talouskasvun ja työllisyyden parantamisen tielle.
– Tämä kasvattaa verotuottoja kaikkein tehokkaimmin, Lehtinen uskoo.
Kun talous kasvaa, yrityksillä ja kotitalouksilla menee hyvin ja ne maksavat enemmän veroja. Kun työllisyys kasvaa, kasvaa samalla veroja maksavien ihmisten määrä suhteessa tuen tarpeessa eläviin.
– Kyllä se vaan niin on, että lopulta kaikki valtion tulot ovat tavalla tai toisella johdettavissa palkansaajien kukkarolle, Kotamäki sanoo.
Samuli Huttunen / Yle
Se miten paljon talouden pitäisi kasvaa ja työllisyyden nousta, jotta kasvavaa velkataakkaa voitaisiin keventää, onkin sitten eri asia.
Yksi Marinin hallituksen päätavoitteista on työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin. Työllisyysaste tarkoittaa yksinkertaistettuna työssä käyvien 15–64-vuotiaiden osuutta kaikista saman ikäisistä Suomessa.
Ennen koronaa, vuonna 2019, työllisyysaste oli Suomessa 72,5 prosenttia, mutta tulee laskemaan lomautusten ja irtisanomisten myötä tuntuvasti.
– Uskon, että 75 prosentin työllisyystavoite palaa ja sitä jopa nostetaan, koska se on kestävä tapa huolehtia myös julkisesta taloudesta. Se vaatii rakenteellisia uudistuksia esimerkiksi sosiaaliturvassa ja työmarkkinoilla. Ne eivät ole helppoja, Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lehtinen toteaa.
Talous kasvoi Suomessa viime vuonna hieman alle parin prosentin verran vuoden takaiseen verrattuna, mutta koronakriisin myötä valtiovarainministeriö ennustaa talouden hiipuvan tänä vuonna 5,5 prosenttia.
Pahimmissa ennusteissa (siirryt toiseen palveluun) talouden arvioidaan hiipuvan vielä reilusti enemmän, jopa 10 prosenttia.
Hallituksen odotetaan esittävän talouden pidemmän aikavälin tavoitteitaan ja toimenpideohjelmaansa elokuun budjettiriihessä. Sen jälkeen tiedetään tarkemmin, millaisilla toimilla Marinin hallitus aikoo tasapainottaa julkista taloutta, ja miten paljon se aikoo ottaa lisää velkaa.
Lehtinen ymmärtää ihmisten huolen Suomen julkisen velan kasvusta. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei valtion velkaa voi verrata yksityishenkilön velkaan.
– Ihmiset ottavat velkaa niin, että ne saa maksettua kokonaan pois elinaikana. Valtio sen sijaan on olemassa pysyvästi ja sillä voi olla myös velkaa pysyvästi, hän toteaa.
Valtionvelalla on kuitenkin hintansa ja valtiot eivät Lehtisen mukaan voi velkaantua rajattomasti.
https://yle.fi/uutiset/3-11312389
Synkkä käyrä Suomen rahoista - he ovat vastuussa, katso nimilista
IS laati nimilistan poliitikoista, jotka kantavat suurinta vastuuta valtavaksi kasvaneesta Suomen valtionvelasta.
Suomen valtionvelka lähti reippaaseen nousuun 2009, kun pääministerinä oli Matti Vanhanen (kesk) ja valtiovarainministerinä Jyrki Katainen (kok). Kesäkuusta 2011 alkaen pääministerinä on toiminut Katainen ja hänen valtiovarainministerinään Jutta Urpilainen (sd).Kuva: Heikki Saukkomaa
Mika Koskinen 9.12.2013
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kertoi viime viikolla, että valtio perustaa julkisen verovelkarekisterin, johon kootaan yritykset, joilla on vähintään 5000 euroa verovelkaa. Siitä syntyi kipakka julkinen keskustelu.
Keskustelun tuoksinnassa IS heitti ilmaan ajatuksen poliitikkojen verovelkarekisteristä, johon koottaisiin niiden poliitikkojen nimet, jotka ovat olleet paisuttamassa valtionvelkaa. Näin siksi, että velanotto on tulevaisuuteen siirrettyä verotusta, eli eräänlaista verovelkaa. Ajatus sai laajaa kannatusta IS-lukijoiden piirissä.
Velkaantuminen alkoi 2009
Siksi IS laati rautalankamallin, josta ilmenee valtionvelasta suurinta vastuuta kantavien poliitikkojen nimet. Listauksessa on mainittu pääministeri, valtiovarainministeri sekä muiden hallituspuolueiden puheenjohtajat, jotka olivat hallituksessa ministereinä.
Suomen valtionvelka lähti nopeaan nousuun 2009. Taustalla vaikutti kansainvälinen finanssikriisi ja sitä seurannut syvä talouden taantuma. Velanotto on jatkunut voimakkaana senkin jälkeen, kun hallitus on paikannut alijäämäisiä budjettejaan lisävelanotolla.
Esimerkiksi tänä vuonna valtio velkaantuu kovinta vauhtia sitten finanssikriisin. Valtiovarainministeriö on arvioinut valtionvelan määrän olevan 93 miljardia euroa vuoden loppuun mennessä. Ensi vuonna sen odotetaan rikkovan 100 miljardin euron rajan. Perustuslain mukaan Suomen valtiolle voidaan ottaa lainaa eduskunnan suostumuksella. Käytännössä eduskunta hyväksyy hallituksen budjetit mukisematta.
Katso ketkä olivat vallassa ja vastuussa, kun velkaralli ryöpsähti uudestaan käyntiin.
2008
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk)
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok)
Anni Sinnemäki (vihr), Stefan Wallin (rkp)
Hallituksessa: keskusta, kokoomus, vihreät, rkp
2009
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk)
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok)
Anni Sinnemäki (vihr), Stefan Wallin (rkp)
Hallituksessa: keskusta, kokoomus, vihreät, rkp
2010
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) 22.6. saakka
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) 22.6. alkaen
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok)
Anni Sinnemäki (vihr), Stefan Wallin (rkp)
Hallituksessa: keskusta, kokoomus, vihreät, rkp
2011
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) 22.6.2011 saakka
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) 22.6.2011 saakka
Anni Sinnemäki (vihr), Stefan Wallin (rkp)
Hallituksessa: keskusta, kokoomus, vihreät, rkp
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) 22.6.2011 alkaen
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) 22.6.2011 alkaen
Paavo Arhinmäki (vas), Ville Niinistö (vihr), Stefan Wallin (rkp), Päivi Räsänen (kd)
Hallituksessa: kokoomus, sdp, vasemmistoliitto, vihreät, rkp, kd
2012
Pääministeri Jyrki Katainen (kok)
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd)
Paavo Arhinmäki (vas), Ville Niinistö (vihr), Stefan Wallin 5.7.2012 saakka, Carl Haglund (rkp) 5.7. alkaen, Päivi Räsänen (kd)
Hallituksessa: kokoomus, sdp, vasemmistoliitto, vihreät, rkp, kd
2013
Pääministeri Jyrki Katainen (kok)
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd)
Paavo Arhinmäki (vas), Ville Niinistö (vihr), Carl Haglund (rkp), Päivi Räsänen (kd)
Hallituksessa: kokoomus, sdp, vasemmistoliitto, vihreät, rkp, kd
Mikä on Jutta Urpilaisen verovelka?
Suomen pienyrittäjät vertaa Urpilaisen toimia natsi-Saksaan ja Aku Ankkaan
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000690760.html
Kuka päätti että Suomi ryhtyy elämään velaksi?
Matti Vanhasen hallitus päätti loppusyksystä 2008, että Suomi ryhtyy ottamaan lisää velkaa. Nyt valtionvelka on jo melkein kaksinkertaistunut.
5.7.2014
Unto Hämäläinen Helsingin Sanomat
Tarkkaa päivämäärää ei kukaan pysty muistamaan, mutta se suuri päätös tehtiin syksyllä 2008, todennäköisesti marraskuun alkupuolella.
Päätöksen tekijät tiedetään kuitenkin nimi nimeltä. Historiallisen päätöksen tekivät neljä ministeriä: pääministeri Matti Vanhanen (kesk), valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok), työministeri Tarja Cronberg (vihr) ja kulttuuriministeri Stefan Wallin (r).
Heitä kutsuttiin hallituksen sisäisessä slangissa kvartetiksi. Ministerit eivät tosin koskaan laulaneet yhdessä, mutta muuten he viettivät runsaasti aikaa toistensa seurassa. He olivat puolueidensa puheenjohtajia, ja Vanhasen hallituksessa oli tapana, että kaikki tärkeät päätökset tehtiin puoluejohtajien palavereissa.
Kvartetin päätöksistä tärkein oli se, että Suomen valtio ryhtyi ottamaan lisää velkaa.
Päätöksen merkityksen ymmärtää parhaiten, kun vertaa kahta lukua toisiinsa. Valtiolla oli silloin – syksyllä 2008 – velkaa 54 miljardia euroa. Sen jälkeen velkaa on jo kuusi vuotta otettu entisen velan päälle. Tämän vuoden heinäkuussa sitä on 94 miljardia euroa, enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Nyt on sopiva hetki ruotia tuon historiallisen päätöksen syntymistä, sillä koko kvartetti siirtyi politiikan historiaan kesäkuun lopussa, kun sen jäsenistä viimeinen, Jyrki Katainen, erosi hallituksesta. Muut jäsenet ovat jättäneet ministerin tehtävät jo vuosia sitten.
Vanhasen porvarillinen hallitus teki toisen budjettinsa mukavissa tunnelmissa elokuussa 2008. Ei ollut vielä huolen häivää. Budjetin menot ja tulot olivat hyvässä tasapainossa, eikä velkaa pitänyt ottaa ollenkaan.
Hyvään tilanteeseen oli totuttu. Suomen talous oli kasvanut tasaisesti vuosikymmenen, ja hallitukset olivat saattaneet tehdä monena vuonna harvinaisen triplan: yhtä aikaa verotusta kevennettiin, sosiaaliturvaa parannettiin ja rahaa jäi vielä valtionvelan lyhennyksiinkin.
Parhaina vuosina velkaa lyhennettiin yhteensä kahdeksan miljardia euroa. Se oli erittäin poikkeuksellista. Niinpä Suomea kutsuttiin EU:n "mallioppilaaksi". Valtionvelkamme oli bruttokansantuotteesta vain 30 prosenttia, kun se monissa EU-maissa oli yli 60 prosenttia.
Velan lyhentäminen ei olisi ollut edes välttämätöntä, sillä Suomella oli erittäin hyvä maine luottomarkkinoilla. Suurin luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's oli nostanut Suomen korkeimpaan eli AAA- luokkaan, kun euro otettiin vuoden 2002 alussa käyttöön.
Sitä oli edeltänyt säästökuuri, jota oli toteuttanut pääministeri Paavo Lipposen (sd) ja valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok) hallitus.
Nousu korkeimpaan luottoluokkaan merkitsi sitä, että valtio sai lainaa niin paljon kuin halusi ja korko oli alhaisin mahdollinen. Joskus lainaa myönnettiin Suomelle jopa pienemmällä korolla kuin Saksalle.
Jopa kriittinen mediakin antoi tunnustusta pienelle Suomelle. Maailman johtava talouslehti Financial Times valitsi Jyrki Kataisen Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi.
Tämä tapahtui vuoden 2008 marraskuun puolivälissä – juuri samaan aikaan, kun Vanhasen kvartetti pohti, mitä Suomen taloudessa pitäisi tehdä.
Ensimmäiset vaaran merkit havaittiin jo syyskuun 2008 alussa. Yhdysvalloista alkanut talouskriisi oli muutamassa viikossa muuttanut myös Suomen suhdanneodotuksia. Talous ei kasvaisikaan seuraavana vuonna samaa tahtia, johon vuosia oli totuttu.
Virkamiehet tekivät laskelmia eli "sormiharjoituksia", kuten niitä valtiovarainministeriössä kutsuttiin, ja kun riittävästi oli laskettu, laadittiin lyhyt muistio, joka esiteltiin ensimmäiseksi Kataiselle.
Asiantuntijoiden viesti oli lyhyt ja tyly: valtion verotulot eivät riittäisi seuraavina vuosina kattamaan valtion menoja.
Valtiovarainministeriössä tehtyjen laskelmien mukaan Suomi joutuisi ottamaan velkaa peräti 20 miljardia euroa, jos talouden taantuma iskisi voimalla ja kestäisi kolme neljä vuotta.
Seurasi sarja hätäpalavereita. Lopulta hallitus löysi yhteisymmärryksen. Valtion oli ryhdyttävä ottamaan lisää velkaa, jotta taantuman vaikutuksia koko kansantalouteen voitaisiin pehmentää. Siihen oli hyvät mahdollisuudet, koska velkaa oli ennestään niin vähän ja sitä oli helposti ja halvalla saatavissa.
(Sivu 2/4)
Suunnanmuutoksesta oltiin hallituksessa yhtä mieltä, sillä sitä voitiin perustella talouspolitiikan korkeimpien oppimestarien neuvoilla. Piti toimia perinteisen keynesiläisen suhdannepolitiikan mukaisesti: ottaa taantumassa velkaa ja elvyttää sillä taloutta.
Hallitus halusi säilyttää varsinkin suomalaisten kuluttajien ostovoiman, jotta kotimarkkinat jaksaisivat kantaa Suomen talouden taantuman ylitse. Edellisen laman aikana oli varoiteltu kulutusjuhlasta, nyt kehotettiin ihmisiä kuluttamaan. Sitä avittamaan hallitus jakoi veronalennuksia ja kohensi sosiaaliturvaa – osittain velaksi.
Ja sitten tärkeä kysymys: olisiko Vanhasen hallitus voinut toimia toisin?
Kyllä. Maassa oli porvarihallitus, ja eduskunnassa oli vankka porvarienemmistö. Jos olisi toimittu klassisten porvarillisten talousoppien mukaisesti, hallituksen olisi pitänyt luopua veronkevennyksistä, leikata rutkasti valtion menoja ja pidättäytyä valtion velkapotin kasvattamisesta.
Näin olivat Vanhasen ja Kataisen edeltäjät, pääministeri Esko Aho (kesk) ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok), yrittäneet toimia 1990-luvun alussa. Tosin lama oli silloin niin syvä, että velkaa piti ottaa säästöistä ja veronkorotuksista huolimatta. Tuolloin valtionlaina oli suurimmillaan euroissa noin 60 miljardia.
Mitä olisi tapahtunut, jos Vanhanen ja Katainen olisivat yrittäneet samaa politiikkaa?
Suomesta ei olisi suinkaan tullut kehitysmaata. Suurimmat leikkaukset olisi pitänyt tehdä sosiaaliturvaan ja koulutukseen, koska ne ovat valtion ylivoimaisesti suurimmat menoerät. Silti kohtalaiset hyvinvointipalvelut olisi voitu turvata kaikkein köyhimmille ihmisille.
Suurin arvoitus on se, miten keskiluokka olisi reagoinut. Keskiluokkahan on talouden kannalta erikoinen apparaatti. Se maksaa suurimman osan kuntien ja valtion veroista, ja vastaavasti se myös käyttää suurimman osan niiden keräämistä varoista. Se myös päättää, kuka voittaa vaalit.
Jos keskiluokan itsetunto ja tulevaisuudenusko olisi romahtanut, koko maan talous olisi voinut hyytyä. Varsinkin kotimarkkinayrityksiä olisi mennyt paljon konkurssiin, ja työttömyys olisi lisääntynyt nopeasti.
Ilmapiiri olisi voinut muuttua yhtä ankeaksi ja synkäksi kuin 1990-luvun lamavuosina. Ja lopputuloksena olisi ollut keskiluokan hirmuinen kosto seuraavissa vaaleissa.
Sitä painajaista ei haluttu elää uudelleen.
Porvarihallitus ei halunnut olla aatteellisesti puhdasoppinen ja antaa vasemmisto-oppositiolle näin järeää asetta.
Porvarit muistivat, miten Lipposen johtama Sdp oli saanut Ahon ja Viinasen säästöpolitiikan takia murskavoiton vuoden 1995 vaaleissa.
Sdp oli ahdistelemassa hallitusta ja vaatimassa "elvytystä", joka tarkoitti juuri velanoton lisäämistä.
Samaan tilanteeseen ei haluttu joutua nyt.
Jussi Nukari
Matti Vanhasen hallitus eroaa kesäkuussa 2010.
Tuolloin talvella 2008–2009 valtiovarainministeri Jyrki Katainen joutui vähän väliä vastaamaan oppositiojohtaja Jutta Urpilaisen (sd) vaatimuksiin. Kun Katainen esitteli hallituksen ensimmäisiä, tosin vielä varsin vaatimattomia elvytystoimia, Urpilainen kivahti eduskunnassa, että tehotakseen "paketin pitäisi olla kymmenkertainen".
Keskustelu velasta ja elvytyksestä jatkui vaalikauden loppuun asti. Ei auttanut, että porvarihallitus otti parikymmentä miljardia euroa uutta velkaa. Vasemmisto-oppositio pysyi aina yhtä tyytymättömänä: milloin velkaa otettiin liian vähän, milloin sitä käytettiin vääriin elvytyskohteisiin.
Lopputulos oli suuren velka- ja elvytysväittelyn molemmille osapuolille yhtä masentava. Valtionvelka oli kahdessa vuodessa kasvanut parikymmentä miljardia, mutta vaaleissa edes sillä ei ollut merkitystä.
Porvaripuolueet kärsivät vuoden 2011 eduskuntavaaleissa murskatappion, mutta myös vasemmisto jäi tappiolle. Äänestäjät protestoivat, kuten oli pelättykin, suurimman potin, peräti 34 uutta edustajapaikkaa, keräsi Timo Soinin johtama perussuomalaiset.
Perussuomalaisten roima voitto romutti vanhan poliittisen järjestelmän, jossa kolme suurta olivat siististi ja vuorotellen vaihtaneet paikkoja hallituksessa ja oppositiossa.
(Sivu 3/4)
Soini ei kuitenkaan pystynyt luomaan uutta järjestelmää, sillä hän ei lähtenyt hallitukseen.
Käteen jäi vaalien häviäjien yhteinen hallitus, jota ryhtyivät rakentamaan Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen, elvytys- ja velkaväittelyn koira ja kissa.
Ei siis ollut ihme, että hallitusneuvotteluissa tulkittiin Suomen Pankin, valtiovarainministeriön ja muiden asiantuntijoiden suhdanne-ennusteita kahdella täysin eri tavalla.
Porvarien mielestä valtion olisi pitänyt ryhtyä säästämään ja hillitsemään velanottoa. Vasemmiston mielestä velkaelvytystä olisi kannattanut jatkaa, sillä se toisi aikaa myöten uutta talouskasvua.
Hallitusneuvottelut kestivät ennätyksellisen pitkään, peräti kaksi kuukautta. Oikeampaa olisi kai sanoa, että ne jatkuivat koko Kataisen ja Urpilaisen hallituksen ajan.
Jussi Nukari
Jyrki Kataisen hallitus nimitetään kesäkuussa 2011.
Kataisen hallitusta ahdisti pelko, joka EU:ssa tunnetaan nimellä "Junckerin sääntö". Kun Luxemburgin pääministeriltä Jean-Claude Junkkerilta kerran kysyttiin, miksi ei hänen hallituksensa tee viisaita päätöksiä, vaikka siellä on viisaita ministereitä, Juncker vastasi: "Me kyllä tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta me emme tiedä, miten niiden päätösten jälkeen pärjäisimme vaaleissa."
Aluksi hallituspuolueet pelkäsivät perussuomalaisia ja loppuaikana keskustaa, joka oli vaihtanut johtoonsa Juha Sipilän ja saanut kannatuksensa uuteen nousuun. Sipilä käytti hallitusta kohtaan tuttua pihtitaktiikkaa: hän vaati alkuviikosta velanoton lopettamista ja loppuviikosta vastusti hallituksen säästöesityksiä.
Päähallituspuolueilla kokoomuksella ja demareilla oli eduskunnassa yhteensä 86 paikkaa, ja ne joutuivat taivuttelemaan myös neljä muuta hallituspuoluetta päätösten taakse. Nyt neuvotteli sekstetti, johon kuuluivat Kataisen ja Urpilaisen lisäksi Rkp:n puheenjohtajat, aluksi Stefan Wallin ja myöhemmin Carl Haglund, vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen.
Sekstetti etsi neuvotteluissaan iltakaudet säästökohteita. Sen toiminta muistutti herkkämielistä koiranomistajaa, joka halusi leikkauttaa koiransa häntää aina pieni pala kerrallaan, jotta sitä ei sattuisi niin paljon.
Maaliskuussa sekstetti kykeni kuitenkin sopimaan lähes kuuden miljardin euron säästöistä ja veronkorotuksista. Hinta oli kuitenkin poliittisesti hyvin kallis. Ensin hallituksesta lähti vasemmistoliitto. Se ei sietänyt näin suuria leikkauksia sosiaaliturvaan. Päätöksen taustalla saattoi olla myös vaalitaktiikkaa.
Sdp:n puoluekokous puolestaan syrjäytti Jutta Urpilaisen puheenjohtajan ja valtiovarainministerin paikalta. Urpilaisen synniksi laskettiin muun muassa se, että hallitus aikoi kajota lapsilisiin.
Huhtikuun alussa Katainen ilmoitti jättävänsä kokoomuksen puheenjohtajan ja pääministerin tehtävät.
Kataisen ilmoitus merkitsi koko hallituksen eroa. Sen saldo oli synkkä niin porvareille kuin vasemmistollekin.
Porvarit eivät olleet onnistuneet taittamaan velan kasvua. Hallituskaudella oli otettu 20 miljardia uutta velkaa. Vasemmiston toive, että talouskasvu muka olisi alkanut velkaelvytyksen ansiosta, ei sekään ole toteutunut. Suomen talous junnaa kolmatta vuotta paikoillaan eikä kasva yhtään.
Kuitenkin uusi hallitus perustettiin entiselle viiden puolueen pohjalle. Ensi töikseen se kokosi oman "työllisyys- ja kasvupakettinsa", jonka arvo on yhteensä 1,1 miljardia euroa. Muutamia edellisen hallituksen menonleikkauksia peruttiin ja menoja lisättiin, osittain velkarahalla.
Hallituksen uudet johtajat pääministeri Alexander Stubb ja valtiovarainministeri Antti Rinne loistivat saavutuksestaan tyytyväisinä.
Rinne lausui ja vieläpä ihan tosissaan: "Olemme nyt Suomessa tehneet tämän hallitusohjelman myötä tietoisen suunnanmuutoksen; panostamme kasvuun ja elvytykseen säästämisen ja niukkuuden jakamisen sijaan."
Valtion velkaantumisesta tyydyttiin vain toteamaan, että se loppuisi vuonna 2018. Suurista summista ei puhuttu mitään.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on kymmenen kuukautta aikaa. On todennäköistä, että ensi huhtikuussa, juuri vaalien alla, Suomen valtionvelka ylittää maagisen sadan miljardin euron rajan.
Sata miljardia euroa on hirmuinen summa rahaa, noin kahden vuoden valtion budjetti. Pelkät korkomenot ovat suuremmat kuin valtion puolustusbudjetti, vaikka korot ovat poikkeuksellisen alhaalla ja Suomi on edelleen luottoluokitukseltaan kolmen A:n valtio.
Realismia on myöntää, ettei Suomen valtio kykene enää koskaan saavuttamaan sitä valtionvelan matalaa tasoa, josta syksyllä 2008 velkapottia lähdettiin kasvattamaan. Suomi ei ole taloudenpidossaan EU:n mallioppilas.
Siitä huolimatta meillä menee ihan hyvinja elintasomme on maailman kärkeä. Säännöllisesti julkistetaan kansainvälisiä vertailuja, joiden mukaan Suomi on yksi maailman parhaista maista elää ja asua.
Ulkomaisia tarkkailijoita ei tunnu haittaavan, että elämme iloisesti velaksi, koska niin muutkin kansat tekevät.
Joskus – onneksi vain harvoin – mieleen hiipii kuitenkin epäilys, mitä tapahtuisi, jos jonain päivänä Suomen valtion kansainväliset rahoittajat, kuten suuret eläkeyhtiöt, rahastot, keskuspankit ja vakuutusyhtiöt, päättäisivät, ettei Suomelle myönnetä enää lisää luottoa.
Saati, että jokin niistä ryhtyisi karhuamaan rahojaan takaisin tai ryhtyisi vaatimaan saatavistaan ylimääräisiä vakuuksia, kuten Suomi teki Kreikalle vielä kolme vuotta sitten.
Mitä me silloin panttaisimme?
Valtionrautatiet? Loviisan ydinvoimalat? Valtioneuvoston linnan?
Nykyinen sukupolvi jättää lapsilleen melkoisen taakan, sillä valtion ottama laina on aina velkaa tulevilta polvilta.
Onneksi maksajia on paljon, ja heitä tulee koko ajan lisää, sillä Suomen väkiluku kasvaa vinhaa vauhtia. Meitä suomalaisia on kohta 5,5 miljoonaa, enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Yksinkertainen jakolasku näyttää, että jokaista suomalaista kohti on pian valtionvelkaa lähes 20 000 euroa. Se ei ole järin iso summa, vain pikkuauton hinta.
Tulevat polvet joutuvat ehkä käymään kaupassa kävellen, mutta sehän tekee heille vain hyvää.
Valtio ottaa säästöpossustaan puoli miljardia euroa 29.3.2014
Paavo Väyrynen: Valtion tulee käynnistää yt-neuvottelut 25.3.2014
HS-analyysi: Voisiko Suomi palata vuoden 2009 menotasolle? 21.3.2014
Kuinka paljon velkaa on liikaa?
EKP:n tuore tutkimus ampuu alas haaveet, joiden mukaan valtiot voivat surutta jatkaa talouden elvyttämistä julkisen talouden velkaantumisesta piittaamatta. Tutkimuksen perusteella moni länsivaltio on jo nyt niin velkainen, että velkataakka on alkanut elvytyksen asemesta jarruttaa talouden toipumista. Suomen valtionvelka ei vielä ole liian suuri.
Kuva: Lars Holm / Taloussanomat
Jan Hurri 29.8.2010
Liika on liikaa, myös valtioiden velkaantumisessa.
EKP:n tuore tutkimus sovittaa väittämää julkisen talouden arkitodellisuuteen kertomalla, miten valtioiden velkamäärät ja niiden muutokset ovat viime vuosikymmeninä vaikuttaneet talouskasvuun.
Jos julkisen ja yksityisen talouden keskinäiset vaikutussuhteet ovat edes joten kuten ennallaan, on moni länsivaltio tutkimuksen perusteella jo nyt ylivelkainen ja vielä useampi on viimeaikaisella velkaantumisvauhdilla hyvin pian samassa jamassa.
Tutkimus ei ota kantaa yksittäisten maiden tai valtioiden velkamääriin saati talousnäkymiin. Mutta tutkimustulosten tarkastelu rinnakkain vaikka Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tai EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin velkatilastojen kanssa kertoo valtioiden karusta velkataakasta.
EKP:n tutkimustulosten sovittaminen valtioiden tämänvuotisiin velkaennusteisiin paljastaa, että kolmasosa maailman 50 suurimmasta kansantaloudesta kärsii ylivelkaisen valtion taakasta.
Tutkimuksen ovat laatineet EKP:n ekonomistit Cristina Checherita ja Philipp Rother. Tutkimuksen johtopäätökset ovat heidän omiaan eivätkä ne välttämättä kuvasta EKP:n virallista kantaa.
Euroopassa eninten ylivelkaisia valtioita
Selvästi ylivelkaisia edes joten kuten kehittyneitä valtioita on viisi: euroalueen velkaisimmat Kreikka, Italia ja Belgia sekä kaksi maailmanluokan jättiä, Yhdysvallat ja Japani. Näistä ylivoimaisesti velkaisin on Japani.
Ylivelkaisia tai mahdollisesti ylivelkaisia maita on kymmenkunta: Portugali, Ranska, Britannia, Unkari, Saksa, Irlanti, Sri Lanka, Intia, Egypti, Malta ja Itävalta. Suurin osa ylivelkaisista valtioista on Euroopassa, kun varsinaiset kehitysmaat jätetään huomiotta.
Näillä mailla on EKP:n tutkimuksen perusteella jo nyt niin raskas valtion velkataakka, että velan kasvattaminen todennäköisemmin jarruttaa kuin elvyttää kansantaloutta.
Maiden jako selvästi ylivelkaisiin tai "vain" ylivelkaisiin ja mahdollisesti ylivelkaisiin perustuu IMF:n ja Eurostatin täksi vuodeksi ennustamiin valtioiden velkaantumisasteisiin sekä EKP:n tutkimuksen havaintoihin velkamäärien talousvaikutuksista.
Tutkimuksen mukaan valtion lisävelkaantuminen lakkaa elvyttämästä ja alkaa ennemmin jarruttaa talouskasvua viimeistään siinä vaiheessa, kun valtiolla on velkaa maan vuotuista bruttokansantuotetta vastaava määrä.
Velan talouteen tuoma lisäpotku eli elvyttävä vaikutus alkaa tutkimuksen mukaan menettää tehoaan selvästi yhden vuoden bkt:tä pienemmälläkin velkamäärällä.
Jo 70 prosenttia bkt:stä voi olla liikaa
Selvästi ylivelkaisia maita ovat tutkimuksen perusteella ne, joilla on valtion velkaa 90–100 prosenttia maan vuotuisesta bkt:stä tai enemmän. Ylivelkaisuuden rajamailla tai lievästi ylivelkaisia ovat maat, joiden valtionvelka on 70–90 prosenttia maan vuotuisesta bkt:stä.
Tuota suuremmilla velkamäärillä "ostettu" kansantuote on tutkimuksen perusteella vaarassa huveta itse valtion velkaantumisesta koituviin suoriin ja epäsuoriin haittavaikutuksiin, kuten kasvaviin rahoituskuluihin, kansantalouden tuottavuuden laskuun ja yksityisen kulutuksen heikkenemiseen.
Julkisen talouden alijäämät kasvavat automaattisesti taantuman aikana, kun verotulot supistuvat ja esimerkiksi työttömyysmenot kasvavat. Tästä automaattisesta suhdannevaikutuksesta seuraa herkästi, että valtioiden lisävelka hupenee herkästi kulutusmenoihin eikä investointeihin.
Tällainen kulutusmenojen aiheuttama velkaantuminen alkaa tutkijoiden mukaan vielä herkemmin rasittaa talouden kasvumahdollisuuksia kuin vaikkapa julkisten investointien rahoittaminen velkapääomalla.
Suomen velka ei vielä ole liian suuri
EKP:n tutkijoiden havainnot valtioiden velkaantumisen talousvaikutuksista vihjaavat, että EU-maiden keskenään sopimat velkarajat voivat olla lievästi liian tiukat.
EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen mukaan jäsenvaltioilla saa olla velkaa korkeintaan 60 prosenttia maan vuotuisesta kansantuotteesta. Lisäksi julkisen talouden vuotuinen alijäämä saa olla korkeintaan kolme prosenttia vuoden bkt:stä.
Tämä niin sanottu Maastrichtin sopimus on tosin menettänyt merkityksensä jo hyvissä ajoin ennen taantuman alkamista, sillä suuri osa EU-maista oli päästänyt julkisen taloutensa sopimuksen sallimaa raskaampiin velkoihin ja alijäämiin.
Suomi on harvoja EU-maita, jotka eivät vielä ole rikkoneet Maastrichtin sopimuksen määräyksiä valtion velan ja alijäämän määrästä. Tänä vuonna Suomenkin julkisen talouden alijäämä venyy liian suureksi, mutta valtion velka kasvaa vasta vähän yli 50 prosenttiin bkt:sta.
EKP:n tutkimus keskittyy pelkästään valtioiden velkaan. Sen sijaan tutkimus ei koske julkisen talouden kattamattomista vastuista aikanaan koituvia haasteita. Tutkimus sivuuttaa myös yksityisen talouden velkamäärien talousvaikutukset.
Euroopassa on runsaasti ylivelkaisia valtioita. Valtioiden velkaisuus ja rahoitusmenot 51 kehittyneessä ja kehittyvässä teollisuusmaassa, ennuste on vuodelle 2010, Lähde: IMF, Eurostat, HSBC
Maa Valtion velka, % /bkt Rahoitustulot tai – menot, % /bkt
Japani 227 -2,8
Kreikka 133 -5,6
Italia 118 -4,6
Belgia 99 -3,8
Yhdysvallat 93 -2,9
Portugali 86 -3,1
Ranska 84 -2,6
Britannia 79 -2,9
Unkari 79 -4,5
Saksa 79 -2,6
Irlanti 77 -2,9
Sri Lanka 77 -7,1
Intia 76 -3,0
Egypti 73 -4,6
Malta 72 -3,3
Itävalta 70 -2,8
Hollanti 66 -2,3
Espanja 65 -2,2
Kypros 62 -2,7
Malesia 61 -1,4
Brasilia 59 -4,2
Filippiinit 57 -3,5
Pakistan 57 -4,5
Puola 54 -2,9
Vietnam 52 -3,0
Suomi 51 -1,1
Etelä-Afrik 49 -1,9
Latvia 49 -2,4
Thaimaa 48 -5,6
Ukraina 46 0,2
Turkki 46 -4,0
Tanska 46 -2,1
Ruotsi 43 -0,8
Argentiina 42 -1,4
Slovenia 42 -1,8
Slovakia 41 -1,5
Tsekki 40 -1,7
Indonesia 40 -1,4
Liettua 39 -1,6
Meksiko 37 -1,4
Taiwan 35 -0,1
Etelä-Korea 33 -1,5
Romania 31 -1,9
Venezuela 31 -1,1
Uusi Seelanti 23 -0,4
Australia 19 1,2
Luxemburg 19 -0,5
Bulgaria 17 -0,8
Venäjä 11 -0,5
Viro 10 -0,4
Kiina 2 -0,2
Jan Hurri https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001683437.html
Volgan lautturit
