Kittilän valtuustosalissa tehdään tänään 29. helmikuuta
kunnallishallinnon historiaa – tavalla tai toisella. Kunnan
päätöksenteko on ajautunut tilanteeseen, jollaista ei ole aiemmin
Suomessa nähty.
Kokous alkaa klo 14. Valtuusto kokoontuu
käsittelemään kunnanjohtaja
Anna Mäkelän lainvastaista irtisanomista. Siis sitä, mihin toimenpiteisiin kunta asian kanssa ryhtyy.
Ongelma on, että 27 valtuutetusta
23 ei voi esteellisinä käsitellä asiaa.
Esityslistan kolmea viimeistä asiaa ratkoo vain neljä varsinaista
valtuutettua ja kaikki muut ovat varavaltuutettuja, jos valtuuston
kokous sujuu ennakoidusti – eli siis siten kuin kuntien etujärjestön
Kuntaliiton lainoppineet ovat kuntaa ohjeistaneet.
Kittilän kunta sai viime viikolla Kuntaliitosta ohjeet, joiden mukaan
täysin poikkeuksellinen valtuuston kokous pyritään vetämään. Valtuuston
puheenjohtajan
Inkeri Yrityksen (vas) toimeksiannosta
kunnan keskushallinnosta lähetettiin kaikille valtuutetuille ja
varavaltuutetuille Kuntaliiton lausunto valtuutettujen esteellisyydestä.
Kuntaliiton lausunnon mukaan rikostutkinnassa epäiltynä olevat
kunnanjohtajan lainvastaiseen irtisanomiseen osallistuneet päättäjät
eivät voi käsitellä irtisanomiseen liittyviä kysymyksiä.
KRP tutkii epäiltyä tahallista laitonta irtisanomista.
Sotku sysätään nyt varavaltuutettujen selvitettäväksi.
Varsinaisista valtuutetuista vain neljä on vapaita rikosepäilyistä:
valtuuston puheenjohtaja Yritys, valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen
Hille Kuusisto (kok) sekä valtuutetut
Helena Huikuri-Kujala (vas) ja
Lasse Lompolo (vas). He vastustivat irtisanomista.
Valtuustoon pitäisi löytää vähintään 14–15 varavaltuutettua, jotta
kaksi kolmasosaa valtuutetuista tai varavaltuutetuista – eli 18 – olisi
läsnä ja valtuusto olisi toimivaltainen.
”Kokousten kokouksessa” vastuu siirtyy merkittävälle osalle
varavaltuutetuista, jos he paikalle uskaltautuvat. Osa
varavaltuutetuista ei kenties ole edes osallistunut
valtuustotyöskentelyyn aiemmin.
Keskustalla suurimpana valtuustoryhmänä on 12 varsinaista
valtuutettua, jotka kaikki ovat kunnanjohtajan erottamisasiassa
esteellisiä.
Perussuomalaisista valtuutetuista esteellisiä ovat kaikki viisi,
vasemmistoliiton seitsemästä valtuutetusta esteellisiä on neljä ja
kokoomuksen kolmesta valtuutetusta esteellisiä on kaksi.
Varavaltuutettujen pitää edustaa valtuuston poliittisia
voimasuhteita. Esimerkiksi keskustan varavaltuutettu ei voi paikata, jos
joltakin toiselta valtuustoryhmältä ei löytyisi riittävästi
varavaltuutettuja esteellisten valtuutettujen tilalle.
Jos varavaltuutettuja ei löydy riittävästi, kyseisiä asioita ei voida käsitellä valtuuston kokouksessa.
Lain mukaan esteellinen henkilö ei saa osallistua asian käsittelyyn,
eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, Turun yliopiston rikos- ja
prosessioikeuden professori
Pekka Viljanen muistuttaa.
”Pelkkä läsnäolokin on kielletty siksi, että monijäsenisessä
päätöksentekoelimessä esteellisen läsnäolo saattaisi vaikuttaa muiden
jäsenten kannanottoihin”, hän toteaa.
”Näin ollen sellainen menettely, että esteellinen jäsen asian
käsittelyn ulkopuolella ohjeistaisi tai suorastaan painostaisi
esteettömän varajäsenensä äänestämään tietyllä tavalla, olisi ilman
muuta esteellisyyssäännösten tosiasiallista kiertämistä.”
Kun kyse on Kittilästä, on aivan mahdollista, että Kuntaliiton
lainoppineiden käsikirjoitus – jonka mukaan varavaltuutetut pelastavat
pattitilanteen – ei toteudu sellaisenaan. Jos esteelliset valtuutetut
päättävät osallistua asioiden käsittelyyn, he riskeeraavat päätösten
laillisuuden.
Esteettömän valtuuston pitää ensin muuttaa Kittilän kunnan
hallintosääntöä ja tarkastaa kyseinen päätöspykälä välittömästi saman
tien voidakseen jatkaa asioiden käsittelyä.
Voimassa olevan hallintosäännön mukaan toimikuntia voivat asettaa
vain kunnanhallitus ja lautakunnat. Oikeus toimikunnan perustamiseen on
annettava nyt valtuustolle, jotta se voisi nimittää esteettömistä
henkilöistä koostuvan toimikunnan ratkomaan tilannetta ja neuvottelemaan
Mäkelän kanssa eri vaihtoehdoista: paluusta virkaansa tai mahdollisesta
korvauksesta.
Toimikunnan jäsenten ei tarvitse olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Valtuuston esityslistalla on myös hallinto-oikeuden päätös, jonka
mukaan Mäkelän irtisanominen tapahtui lainvastaisesti, koska häntä ei
kuultu lopullisesta erottamisraportista. Valtuusto voi merkitä ratkaisun
tiedokseen tai päättää valittaa siitä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Oikeusoppineet ovat arvioineet
valituksen läpimenomahdollisuudet käytännössä lähes olemattomiksi,
koska kuulemisen laiminlyöminen on vakava muotovirhe. Se tuskin
muuttuisi ”virheettömäksi” korkeimmassa hallinto-oikeudessakaan.
Jos kunta kuitenkin päättää valittaa ja yksikin lainvastaiseen
irtisanomiseen osallistunut valtuutettu osallistuisi asian käsittelyyn,
valtuusto riskeeraisi päätöksensä laillisuuden välittömästi. Kyseinen
esteellinen päättäjä syyllistyisi mahdollisesti laittomuuteen.
”Jos alkuperäisessä irtisanomispäätöksessä on taustalla rikos ja jos
hallinto-oikeuden ratkaisusta valitetaan, jotta lainvastainen päätös
pysyisi, kyseessä on saman rikoksen jatkaminen”, professori Viljanen
sanoo.
Myös puheenjohtaja Yritys jäävää kokouksessa itsensä käsiteltäessä
hallinto-oikeuden ratkaisua, sillä hän valitti hallinto-oikeuteen
Mäkelän irtisanomisesta Mäkelän itsensä lisäksi.
Yritys ei kuitenkaan ole esteellinen hallintosäännön muutosta ja toimikunnan asettamista käsiteltäessä.
Erikoiseksi tilanteen tekee se, että kun valtuuston puheenjohtaja
jäävää itsensä yhden asian ajaksi, ei valtuustolla ole yhtään esteetöntä
varapuheenjohtajaa. Kaikki ovat epäiltyinä poliisin tutkinnassa.
Näin kokoukselle täytyy löytää yhden pykälän ajaksi puheenjohtaja kolmen varsinaisen valtuutetun ja varavaltuutettujen joukosta.
Ja yksi on joukosta pysyvästi poissa: Mäkelän irtisanomisasian käsittelyyn ei voi osallistua millään tavalla vt. kunnanjohtaja
Kyösti Tornberg, sillä hän on esteellinen hoitaessaan Mäkelän virkaa.
Valtuusto irtisanoi Anna Mäkelän 17. marraskuuta 2014.
Kittilässä eriskummalliseen tilanteeseen on ajauduttu vain siksi, että
valtiolla ei ole puuttumiskeinoja kuntien päätöksenteon umpisolmuihin edes silloin, kun päättäjät ovat rikosepäiltyinä kunnassa tekemistään päätöksistä.
Toisaalta valtiovarainministeriön kuntaosasto ja kuntien etujärjestö
Kuntaliitto ovat seuranneet kunnan kriisiytymistä enimmäkseen hiljaa
sivusta. Mutta niin ovat seuranneet melkein kaikki muutkin: puolueet
sekä Lapin ja valtakunnan vaikuttajat.
Korrekti ulkokenttä on antanut tilaa Kittilän päättäjille jatkaa päätöksentekoaan ”sisäkentällä”. Ja Kittilässä tilaisuus
on käytetty.
Kuntaministeri
Paula Risikko (kok)
yritti omalla ministerikaudellaan kevättalvella 2015 puuttua tilanteeseen. Pakkokeinoja ei vain ollut.
Valtuusto päätti asiasta äänin 12-10.
Valittamista esitti
keskustan valtuustoryhmä. Vastaehdotuksen teki vasemmistoliiton
valtuustoryhmä, joka halusi merkitä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden
päätöksen tiedoksi eli käytännössä vastusti valittamista.
Suurin
osa valtuutetuista, jotka olivat antamassa Mäkelälle potkuja, jääväsivät
itsensä kokouksesta asiaa koskevien pykälien käsittelyn ajaksi. Nämä
valtuutetut ilmoittivat syyksi heitä koskevan poliisitutkinnan.
Kolme
valtuutettua, jotka kannattivat Mäkelän potkuja marraskuussa 2014,
eivät jäävänneet itseään. He ovat Susanna Kantola (kesk.), Mika Kuusela
(kesk.) ja Vuokko Mäntymaa (kesk.). Lisäksi pykälien ajan oli läsnä
varavaltuutettu Veli-Matti Junnola (kesk.), joka johti ex-kunnanjohtajan
potkuja valmistellutta tilapäistä valiokuntaa.
Mäkelä
irtisanottiin marraskuussa 2014. Valtuusto päätti asiasta äänin 23-4. 23
valtuutettua on epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Pohjois-Suomen
hallinto-oikeus totesi hiljattain, että Mäkelän irtisanominen on
lainvastainen. Syyksi oikeus katsoi sen, ettei Mäkelää oltu kuultu
asianmukaisesti ennen irtisanomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti