maanantai 26. helmikuuta 2018

Huomautus tilintarkastusyhtiölle ja tilintarkastajalle.Kittilä.




Tavallisten valtuutettujen ammattitaito ei riitä kaikkiin kunnan lakiasioihin, siksi hallinnon- ja tilintarkastuksen tulisi olla kaikilta osin luotettavaa. Valtuutettuna toivoisin nimenomaan tilintarkastajien apua monissa todella vaativissa, monimutkaisissa ja isoissa rahasummissa liikkuvissa päätöksissä.

Tilintarkastukselle on laadittu tarkka lakivelvoite, jota sen tulisi noudattaa tarkasti.
On hienoa, että mediat penkovat Kittilän tilintarkastusasioita perusteellisesti. Uskon, että näitä samanlaisia tapauksia on Suomessa useita, ja että tällä Kittilän jutun julkisuuteen tuomisella autetaan muita kuntia vastaavanlaisten juttujen ilmituloon. BDO Oy:llä on myös paljon muuta toimintaa kunnissa, kuten vero ja laki-, taloushallinnon-, ja neuvontapalveluita.

Tilintarkastajan aisaparina toimii tarkastuslautakunta, joka laatii tarkastuskertomuksen.  Jos tarkastuskertomukset laadittaisiin siten, että siinä olisi reilusti kaikki huomatut epäkohdat, niin aivan varmasti kuntien toiminnat muuttuisivat läpinäkyvimmiksi ja laillisiksi. Julkisuudessa on kirjoiteltu paljon kuntien päätöksien valittajista. Voisiko valituksiin yksi syy olla se, ettei alkujaan olla puututtu päätösasioiden laillisuuden tarkistamiseen?

Kittilä: Laillisuusvalvojalta huomautus tilintarkastusyhtiölle ja tilintarkastajalle

BDO Audiator Oy:n ja vastuullisen tilintarkastajan toiminta on ollut "huolimatonta", "epäselvää" ja "vastoin hyvää tilintarkastustapaa".
Kittilän kunnan päätöksenteon ongelmat ja laaja virkarikostutkinta ovat herättäneet myös kuntien tilintarkastuksen laillisuutta valvovan Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH).
PRH:n riippumattomista asiantuntijoista koostuva tilintarkastuslautakunta on puuttunut Kittilän tilintarkastukseen.
Lautakunta antoi kokouksessaan 13. helmikuuta 2018 huomautuksen Kittilän kunnan vastuullisena tilintarkastajana kesään 2017 asti toimineelle JHT Simo Paakkolalle sekä tilintarkastusyhtiö BDO Audiator Oy:lle, jonka palveluksessa Paakkola tuolloin oli.
Huomautus koskee vuosien 2014-2016 tilintarkastusta.

BDO Audiator Oy on Suomen suurin kuntien tilintarkastusta harjoittava yhtiö. PRH:n tilintarkastuslautakunnan antama huomautus on täysin poikkeuksellinen siksi, että lautakunta antoi nyt ensimmäisen kerran huomautuksen vastuullisen tilintarkastajan lisäksi myös tilintarkastusyhtiölle.
PRH on valvonut kuntien tilintarkastusta vuodesta 2016 lähtien.
PRH:n tilintarkastuslautakunta moittii ratkaisussaan sekä BDO Audiator Oy:n että Simo Paakkolan toimia.
BDO Audiator Oy saa huomautuksen siitä, että se ei ole antanut riittävää tukea ja resursseja vastuulliselle tilintarkastajalle. Tilintarkastuslautakunta katsoo ratkaisussaan, että ”BDO Audiator Oy:n tiedossa on ollut Kittilän kunnan tilintarkastukseen liittyvät olosuhteet, joiden vuoksi tilintarkastustehtävä on ollut erityisen vaativa”, lautakunta toteaa perjantaina 23. helmikuuta 2018 julki tulleessa ratkaisussa.
BDO Audiator näyttää jättäneen vastuullisen tilintarkastajan Simo Paakkolan ilman riittävää neuvontaa.
”BDO Audiator Oy:n toiminta on konsultointiprosessin riittämättömyyden vuoksi moitittavaa ja tältä osin julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan vastaista”, lautakunta toteaa.

Erityisesti moite koskee kesällä 2017 annettua tilikauden 2016 mukautettua tilintarkastuskertomusta, jossa tiedostettiin kylläkin kunnan päätöksenteon laillisuuteen liittyvät ongelmat, mutta esitettiin silti vastuuvapauden myöntämistä.
KRP oli ehtinyt jo toukokuussa 2017 tiedottaa siirtäneensä syyteharkintaan laajan tutkintakokonaisuuden, jossa oli epäiltynä muun muassa virkarikoksista kaikkiaan 28 kuntapäättäjää.
Touko-kesäkuun 2017 taitteessa Simo Paakkola lausui vastuullisena tilintarkastajana antamassaan tilintarkastuskertomuksessa, että ”vuoden 2016 hallintoa on pääsääntöisesti hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti”.

Erityisesti tähän tilintarkastuslautakunta on puuttunut ratkaisussaan.
”Paakkolan olisi pitänyt tilikauden 2016 tilintarkastuskertomuksessa tarkentaa, miten hän on arvioinut tilivelvollisten toiminnan lainmukaisuutta. Hänen olisi pitänyt ottaa raportoinnissaan tarkemmin huomioon kunnanjohtajan erottamiseen (2014) liittyneistä oikeusprosesseista annettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden tuomio 4.2.2016 ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomio 3.6.2016 sekä oikeusprosessista kunnalle syntyneet korvausvelvoitteet”, lautakunta kommentoi Paakkolan toimintaa ja katsoo raportoinnin puutteiden johdosta, että ”Paakkolan toiminta on ollut vastoin julkishallinnon hyvää tilintarkastustapaa”.
Edelleen tilintarkastuslautakunta toteaa ratkaisussaan, että ”tapahtumat Kittilän kunnan hallinnossa tilivuosina 2015 ja 2016 ovat antaneet aihetta erityisen korostuneeseen huolellisuuteen ja ammatilliseen skeptisyyteen kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksessa ja tilintarkastusraportoinnissa”.
Huolellisuutta tai skeptisyyttä Kittilän tilintarkastuksessa ei kuitenkaan ole harjoitettu. Vaikka vastuullisen tilintarkastajan toiminta tarkastuslautakunnan suuntaan on ollut asianmukaista, kunnanvaltuusto ei ole saanut riittävää tietoa: ”— tilintarkastuslautakunta pitää Paakkolan raportointia kunnanvaltuustolle tilikausien 2015 ja 2016 tilintarkastuskertomuksissa puutteellisena. Tilintarkastuskertomuksista eivät käy ilmi tilintarkastuksen kohteen poikkeukselliset olosuhteet”, lautakunta lausuu.

Tilikausien 2015 ja 2016 osalta Simo Paakkolan esitys vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille ei ole sujunut sekään sääntökirjan mukaisesti.
Tilintarkastuslautakunta katsoo, että ”vastuuvapautta koskevat viittaukset tilikausien 2015 ja 2016 tilintarkastuskertomuksissa ovat epäselviä ja perustelemattomia, mikä on vastoin julkishallinnon hyvää tilintarkastustapaa”.
Tilintarkastuslautakunnan mukaan puutteet BDO Audiator Oy:n ja Simo Paakkolan toiminnassa liittyvät nimenomaan tilintarkastuskertomukseen, joka on julkinen asiakirja ja ”tärkein tilintarkastajan raportti”.
Tilintarkastuslautakunnan mukaan BDO Audiator Oy on – riittämättömän tuen ja konsultoinnin vuoksi – ”menetellyt huolimattomasti julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan ja kunnan tilintarkastusta koskevien säännösten vastaisesti”.
Tilintarkastuslautakunta toteaa ratkaisussaan, että kokonaisuus huomioon ottaen ”huomautus” on sekä BDO Audiator Oy:lle että Simo Paakkolalle kuitenkin riittävä seuraamus.
”Varoitus” olisi ollut seuraamuksista astetta vakavampi.

Lue myös

Kittilän laki vastaan Suomen laki: Eri rikoksista epäiltyinä on nyt 30 henkilöä – ”Kunnan meno ollut jääräpäistä”Kittilän tilintarkastaja keksi ihan uuden lausuman: ”Hallintoa on pääsääntöisesti hoidettu lain mukaisesti”Kittilän laki: Tähän mennessä tapahtunut – aikajana 2013–2017
PRH:n tilintarkastuslautakunnan ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen. Siitä on mahdollista valittaa hallintotuomioistuimeen.
Suomen Kuvalehti uutisoi syksyllä 2016 ja keväällä 2017 useaan kertaan Kittilän kunnan tilintarkastukseen liittyvistä kummallisuuksista ja lähetti aiheeseen liittyvää aineistoa myös PRH:lle, joka tarttui Kittilän tilintarkastukseen näiden tietojen ja julkisuudessa olleiden uutisten perusteella.

Katso aikajana Kittilän tapahtumista syksystä 2013 alkaen täältä.


 

Viranomainen vaatii selvitystä Kittilän kunnan tilintarkastuksista


Jari Tynkkynen
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on vaatinut selvitystä siitä, miten Kittilän kunnan tilintarkastaja BDO Audiator Oy on toiminut viime vuosina. PRH haluaa selvittää, onko tilintarkastuksessa jätetty täysin huomiotta lainrikkomusepäilyt ja laittomat päätökset Kittilän kuntokonsernin päätöksenteossa.

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH:n) tilintarkastusvalvonta on kiinnittänyt huomiota julkisuudessa esiintyneisiin tietoihin, joiden mukaan Kittilän kunnan hallinnossa epäillään tapahtuneen lainrikkomuksia vuosina 2014-2016.
PRH on lähettänyt kirjeen kunnan tilintarkastuksesta vastaavalle BDO Audiator Oy:lle ja pyytää selvitystä siitä, miten rikosepäilyt on otettu huomioon kunnan tilien ja toiminnan tarkastelussa.
Esimerkiksi vuoden 2015 tilinpäätöksessä ei mainita lainkaan valituksenalaisten päätösten vaikutuksia tai riskejä, esimerkiksi Kittilän kunnanjohtajan Anna Mäkelän erottamisesta syntynyttä oikeustapausta ja siitä mahdollisesti kunnalle aiheutuvia kuluja.
PRH pyytää nyt tilintarkastusyhtiötä selvittämään kolme asiaa sen toiminnasta Kittilän kunnan osalta: selostuksen siitä, mikä on BDO Audiator Oy:n osuus Kittilän kunnan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen tilintarkastuksessa, jotka kohdistuvat vuosiin 2014, 2015 ja 2016 ja kuvauksen siitä, mitä raportteja BDO Audiator tai sen puolesta toimineet tilintarkastajat ovat antaneet Kittilän kunnalle ja sen määräysvallassa oleville yhteisöille, näiden toimielimille tai viranhaltijoille tai muille edustajille kunnan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen tilintarkastuksesta vuosilta 2014, 2015 ja 2016 sekä selostuksen siitä, miten ja missä muodossa Kittilän kunnan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen tilintarkastuksen dokumentaatio on laadittu.
Kittilän kunnan vastuunalaisena tilintarkastajana on toiminut JHTT Petteri Pasula 3.6.2015 asti ja siitä alkaen HT, JHT Simo Paakkola. Paakkola on työskennellyt aikaisemmin läheisesti Kittilän vt. kunnanjohtajan Kyösti Tornbergin kanssa.
PRH:n selvityspyynnöstä ja Paakkolan Tornberg-yhteyksistä kirjoitti ensimmäisenä Suomen Kuvalehti.
.

Kittilässä tapahtuu taas: Patentti- ja rekisterihallitus vaatii selvityksen kunnan tilintarkastajien toiminnasta


Kunnanhallitus ei valvonut päätösten laillisuutta. Tilintarkastajat eivät puuttuneet asiaan mitenkään.
Eeva-Liisa Hynynen Kotimaa 23.11.2016, Suomen Kuvalehti


Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonta vahvistaa Suomen Kuvalehdelle, että vireillä on selvityspyyntö Kittilän kunnan tilintarkastajana toimivalta BDO Audiator Oy:ltä.
Selvityspyyntö koskee BDO Audiator Oy:n roolia Kittilän kunnan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen tilintarkastuksessa, raportointia tilintarkastuksista sekä tilintarkastustyön dokumentointia.
Selvityspyyntöön tilintarkastusvalvonta on päätynyt Suomen Kuvalehden uutisten perustella. SK on toimittanut tilintarkastusvalvonnalle myös aineistoa arvioitavaksi.
Suomen Kuvalehti kertoi syyskuun lopulla, että Kittilän kunnan vastuullinen tilintarkastaja, JHT Simo Paakkola on nykyisen vt. kunnanjohtajan Kyösti Tornbergin (kesk) entinen luottamusesimies ajalta, jolloin Tornberg johti Iin kuntaa.
Paakkola (kesk) toimi Iin kunnanhallituksen puheenjohtajana, kun Tornberg valittiin virkaansa. Paakkola oli keskeisesti mukana laatimassa Tornbergille 100 000 euron johtajasopimusta.
Kun Tornberg vuonna 2010 irtisanottiin Iin kunnanjohtajan virasta luottamuspulan perusteella, Paakkola jääväsi itsensä asian käsittelystä. Tuolloin hän ei ollut enää kunnanhallituksen puheenjohtaja vaan kunnanvaltuutettu – ja Audiator Oy:n tilintarkastaja.
Paakkola nimettiin Kittilän kunnan tilintarkastajaksi syksyllä 2015. Tornberg oli aloittanut vt. kunnanjohtajana huhtikuussa 2015.
SK kääntyi syyskuussa 2016 BDO Audiator Oy:n johdon puoleen ja kysyi yhtiön johdon arviota Kittilän kunnan tilintarkastuksen uskottavuudesta, luotettavuudesta ja riippumattomuudesta, kun Tornbergin ja Paakkolan yhteinen tausta paljastui.
BDO Audiator Oy:n johto ei halunnut ensin kommentoida asiaa. Myöhemmin SK:lle ilmoitettiin, että riippumattomuudessa ei nähdä ongelmaa.
Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonnalle toimittamiensa asiakirjojen yhteydessä Suomen Kuvalehti on kysynyt, antaako BDO Audiatorin suorittama tarkastus Kittilän kunnan asukkaille riittävän ja oikean kuvan kunnan hallinnon tilanteesta.

Kittilä ei ole ainoa esimerkki kunnasta, jossa vastuullisena tilintarkastajana toimii JHT Simo Paakkola BDO Audiator Oy:sta.
Myös Pyhäjärven kaupunki on kärvistellyt pitkään otsikoissa päätettyään kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran virkasuhteen lainvastaisesti kummallisten käänteiden jälkeen.
Monimutkaista tapahtumasarjaa käsitellään perusteellisesti korkeimman hallinto-oikeuden kesällä 2015 antamassa päätöksessä.
Hallintotuomioistuimet ovat ratkaisseet asian Rinnevaaran hyväksi. Tästä asiakokonaisuudesta on käynnissä myös rikostutkinta.
Pyhäjärven kaupunki on joutunut maksamaan Rinnevaaralle tuntuvat korvaukset lainvastaisista päätöksistään.
Toukokuussa 2016 vastuullisen tilintarkastajan eli Simo Paakkolan allekirjoittamassa tilintarkastuskertomuksessa ei nähdä huomautettavaa Pyhäjärven kaupungin päätöksenteossa, vaikka korkein hallinto-oikeus on 2015 antamallaan päätöksellä todennut kaupungin menetelleen lainvastaisesti kaupunginjohtajan virkasuhteen päättämisessä. Tämä on aiheuttanut kaupungille merkittävät korvausvastuut.

Kunnan tilintarkastus ei ole pelkästään talouden tarkastamista, vaan myös kunnan hallinnon ja päätöksenteon asianmukaisuuden tarkastamista.
Kittilän tilinpäätöskertomus vuodelta 2015 kertoo niin sanotusti normaalin kunnan niin sanotusta normaalista toiminnasta. Ja niin kertoo vastuullisen tilintarkastajan Simo Paakkolan allekirjoittama rutiininomainen tilintarkastuskertomuskin vuodelta 2015:
”Vuoden 2014 tilintarkastuskertomuksessa on todettu, että lukuisista keskeneräisistä oikeustapauksista johtuen ei ole voitu ottaa kantaa siihen, onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Edelleenkään emme voi ottaa kantaa vastuuvapauteen näiden ennen vuotta 2015 olleiden tapahtumien osalta. Vuoden 2015 hallinnon osalta toteamme, että kunnan hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti.”
Lausunnon Paakkola on allekirjoittanut 31. toukokuuta 2016.
BDO Audiatorin tilintarkastajat eivät ole lainkaan nostaneet esille Kittilän kunnan lukuisia huolestuttavia päätöksiä ja tapahtumia vuodelta 2015. Tilintarkastajien on täytynyt havaita julkisuudessa olleiden uutistenkin perusteella, että kunnan päätöksenteossa on suuria ongelmia.
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen tulee valvoa kunnan päätöksenteon laillisuutta.
Kun Kittilän kunnanvaltuusto oli erottanut kunnanjohtaja Anna Mäkelän 17. marraskuuta 2014, keskusrikospoliisi ilmoitti vain yhdeksän vuorokautta myöhemmin ottaneensa erottamisasian tutkintaansa, joka liitettiin osaksi Kittilän kuntakonsernin päätöksentekoa koskevaa tutkintaa.
Vt. kunnanjohtajana toiminut hallintojohtaja Esa Mäkinen toi tammikuussa ja maaliskuussa 2015 kunnanhallituksen oikaistavaksi Mäkelän irtisanomisen, joka oli tapahtunut kuulematta Mäkelää lopullisista erottamisperusteista.
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen tulee valvoa kunnan päätöksenteon laillisuutta.
Kittilän kunnanhallituksella oli – asian ollessa jo KRP:n tutkinnassa – mahdollisuus vielä oikaista lainvastaiset menettelyt ja välttää kunnan mahdolliset korvausvastuut.
Mitä teki kunnanhallitus? Se kieltäytyi toistuvasti käsittelemästä asiaa.
Erityisen oudoksi tilintarkastuksen kannalta tilanteen tekee vielä se, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi 4. helmikuuta 2016 kunnanjohtaja Mäkelän irtisanomisen lainvastaisena. Paakkola kirjoitti tilintarkastajien tarkastuskertomukseen nimensä 31. toukokuuta 2016.
Riskit kunnan korvausvelvollisuuden lankeamisesta kohosivat oleellisesti hallinto-oikeuden annettua ratkaisunsa.
Mäkinen toi kevään 2015 aikana myös useita muita asioita kunnanhallitukseen laillisuusvalvontakysymyksinä: muun muassa kunnan enemmistöomistaman hissiyhtiön päätöksenteon konsernivalvonta-asiana.
Kunnanhallitus ei suostunut käsittelemään tätäkään asiaa.
Huhtikuussa 2015 Mäkinen palasi hallintojohtajan tehtäviin Tornbergin ryhdyttyä johtamaan kuntaa.
Syksyllä 2015 Mäkinen siirrettiin syrjään kunnanhallituksen sihteerin ja kunnanjohtajan varahenkilön tehtävistä. Kunnanvaltuusto muutti hallintosääntöä kuulematta Mäkistä keskeisten työtehtävien ottamisesta pois.
Vt. kunnanjohtaja Tornberg ja kunnanhallitus laiminlöivät kunnanhallituksen velvollisuuden harjoittaa laillisuusvalvontaa myös tässä asiassa. Kunnanhallituksen keskeinen johto oli sen sijaan Mäkisen sivuuttamisessa itse aloitteellinen.
Mäkisen tapaukseenkaan BDO Audiator Oy ei kiinnittänyt huomiota, vaikka elokuun 2015 kunnanvaltuuston päätöksessä siirtää Mäkinen syrjään ei ollut liitteenä edes tämän kuulemisasiakirjaa.

Nyt tiedämme, miten asiat ovat tämän jälkeen edenneet: myös KHO katsoi Mäkelän irtisanomisen lainvastaiseksi. Kunta on käynyt erikoista neuvottelua Mäkelän kanssa 135 000 euron suuruisesta erorahasta, jotta Mäkelä irtisanoutuisi virastaan.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus palautti Mäkisen keskeisiin tehtäviinsä kesäkuun 2016 lopulla. Kunta valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa asian käsittely on kesken.
Keskusrikospoliisi tutkii nyt molempia tapauksia.


Kittilä: Kunnan vastuullinen tilintarkastaja on vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornbergin entinen esimies

Riippumaton, luotettava ja uskottava tilintarkastus on saanut ison kolhun Kittilässä.

Kittilän kunnan vastuullinen tilintarkastaja on osoittautunut vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornbergin entiseksi esimieheksi Iistä.
Vastuullisena tilintarkastajana on toiminut syksystä 2015 lähtien JHT Simo Paakkola tilintarkastusyhteisö BDO Audiator Oy:stä, jolla on vahva jalansija kuntakonsernien tarkastustoiminnassa. BDO Audiator on alan suurimpia toimijoita, ja tarkastustoiminnan riippumattomuus, luotettavuus ja uskottavuus ovat yhtiölle kaikki kaikessa.
Paakkola (kesk) toimi Iin kunnanhallituksen puheenjohtajana alkuvuodesta 2005, kun Tornberg aloitti Iin kunnanjohtajana.
Helmikuussa 2005 Paakkola oli Tornbergin luottamusesimiehenä hyväksymässä Tornbergille johtajasopimuksen, jonka mukaan Tornberg saisi vuoden palkkarahat, mikäli kuntapäättäjät haluaisivat päästä eroon Tornbergista.
Tällainen tilanne tuli eteen alkuvuodesta 2010, kun Iin kunnanvaltuusto päätti irtisanoa Tornbergin luottamuspulan perusteella.
Tornbergin omavaltainen toiminta Iissä vaikuttaa hyvin samansuuntaiselta kuin hänen toimintansa Kittilässäkin.

Kun Iin kunnanvaltuusto käsitteli Tornbergin irtisanomista tammikuussa 2010, Paakkola jääväsi kunnanvaltuutettuna itsensä asian käsittelystä ja päätöksenteosta esteellisenä.
Jos hän katsoi itsensä esteelliseksi Tornbergin irtisanomisasian kohdalla, voisiko hän olla esteetön tarkastamaan sellaisen kunnan tilinpidon, jota Tornberg johtaa?
Tornberg ei saanut johtajasopimuksensa mukaisia rahoja irtisanomisen myötä. Hän haki ne valitusteitse Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta, joka määräsi kunnan maksamaan Tornbergille 100 500 euroa.
Tornberg oli pyytänyt valituksensa tueksi lausunnon Turun yliopiston työoikeuden professorilta Seppo Koskiselta, joka on tullut sittemmin tutuksi Kittilän päätöksenteossa. Tornberg aloitti Kittilän vt. kunnanjohtajana huhtikuussa 2015.
BDO Audiator Oy:n toimitusjohtaja Helge Vuoti viestitti Suomen Kuvalehdelle, että BDO Audiator ei nyt kommentoi paljastunutta tilannetta, Paakkolan ja Tornbergin yhteistä menneisyyttä, vaan käy asian ensiksi sisäisesti läpi.
Tilintarkastusta pidetään kunnan toiminnan vahvimpana tukipilarina. Jos kunta ajautuisi epäasiallisen päätöksenteon kierteeseen – kuten Kittilässä on käynyt – tilintarkastajat puuttuisivat tarkastuksessaan epäasiallisuuksiin ja vaatisivat korjaustoimia. Näin tarkastajat yleensä toimivat.

Kittilän kunnan päätöksentekoa on tutkinut jo syksystä 2014 lähtien keskusrikospoliisi.
Laaja tutkinta on aiheuttanut vain hyvin vähän liikehdintää kunnanhallituksessa laillisuusvalvonnasta vastuullisena elimenä, tarkastuslautakunnassa ei juuri lainkaan.
Ongelmalliseksi tarkastuslautakunnan aseman tekee se, että lautakunnan puheenjohtaja Jukka Salmi (kesk) on epäiltynä KRP:n kunnan päätöksentekoon liittyvässä virkarikostutkinnassa.
SK kysyi Salmelta sähköpostitse, oliko hän tietoinen Tornbergin ja Paakkolan sidoksesta neuvotellessaan BDO Audiator Oy:n johdon kanssa uuden tilintarkastajan nimittämisestä syksyllä 2015 edellisen siirryttyä toisiin tehtäviin, ja onko Kittilän kunnan tilintarkastus tässä tilanteessa riippumatonta ja uskottavaa.
Salmi ei vastannut SK:n kysymyksiin. Niin eivät tehneet myöskään Kittilän kunnan vastuullinen tilintarkastaja Simo Paakkola ja vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornberg.
Kittilän kunnan verkkosivuilta on jutun julkaisemisen jälkeen kadonnut asiakirja, josta käy ilmi Salmen yhteydenotto BDO Audiatorin toimitusjohtaja Vuotiin elokuussa 2015 uuden tilintarkastajan nimeämiseksi.

Ei kommentteja: