sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kuntajohtajat luottamusmiesten jahtaajina!





Hämeenlinnan hyllytykset muistuttavat pahemman kerran Viitasaaren hyllytystä? Taitaa Viitasaarella Seppo Ijäskin vapautua lopullisesti lähiaikoina.

 

Syyttäjä: Perussuomalaisten Lulu Ranne ei rikkonut virkasalaisuutta Hämeenlinnassa

Syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen kaupunginvaltuutettu Lulu Ranteen (ps.) epäillyistä virkarikoksista Hämeenlinnassa.



Hämeenlinnan kaupunki jätti Ranteesta tutkintapyynnön poliisille toukokuun alussa. Tutkintapyyntö perustui muun muassa epäilyihin, että Ranne olisi paljastanut salassa pidettäviä tietoja kaupunginhallituksen kokouksesta Sunny Car Center -hankkeen rahoitusjärjestelyistä. Syyttäjän mukaan tästä ei ole näyttöä.
Tutkintapyynnön lisäksi Ranne myös hyllytettiin luottamustoimistaan valtuuston äänestyspäätöksellä kesäkuussa. Joulukuussa korkein hallinto-oikeus kielsi luottamustoimista pidättämisen täytäntöönpanon. Ranne voi palata takaisin Hämeenlinnan valtuustoon, kaupunginhallituksen jäseneksi sekä kaupunginhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Täytäntöönpanokielto on voimassa siihen asti, kunnes Hämeenlinnan hallinto-oikeus ratkaisee valitusasian.

"Kyseessä on ollut poliittinen ajojahti"

Lulu Ranne kertoo tiedotteessaan, että syyttämättäjättämispäätös osoittaa, että Suomen oikeusvaltio on voimissaan, mutta yksittäinen henkilö voi siitä huolimatta joutua syyttömänä todella rankan prosessin kohteeksi.
Ranteen mukaan tutkintapyyntö ja luottamustehtävistä hyllyttäminen tehtiin poliittisin perustein. Tiedotteen mukaan ajojahti osoittaa, että Hämeenlinnan päätöksenteko on vakavassa kriisissä ja on ollut sitä jo pitkään. Hänen mukaansa Hämeenlinnan päätöksentekokulttuuria ja johtamista on uudistettava perusteellisesti.







 
Hyllyltä riviin palaava Lulu Ranne: "Tämä mahdollistaa uuden alun"
Perussuomalaisten valtuutettu Lulu Ranne pääsee palaamaan luottamustehtäviinsä Hämeenlinnassa. Ranne on ollut hyllytettynä tehtävistään viime kesästä lähtien. Korkein hallinto-oikeus kieltää hyllyttämisen täytäntöönpanon.
16.12.2016
Mikael Juntunen / Yle
Laura Hossi


Korkein hallinto-oikeus kieltää Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoa toimeenpanemasta valtuutettu Lulu Ranteen pidättämisen luottamustoimesta. Lulu Ranne pääsee palaamaan kaupunginvaltuutetuksi oikeuden ratkaisulla. Perussuomalaisten valtuutettu Lulu Ranne on tyytyväinen ja haluaa päästä hoitamaan luottamustehtäväänsä pian.
– Ratkaisussa on linjattu se, että aiheetta ja ilman perusteluja ei tällaisia päätöksiä voi laittaa täytäntöön, sanoo Lulu Ranne.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei ota kantaa siihen, oliko hyllytykselle edellytykset olemassa. KHO:n päätös koskee hyllytyksen välintöntä täytäntöönpanoa. KHO linjaa, että asiassa on syytä odottaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöstä hyllytyksen edellytyksistä.
– Minut on laittomasti hyllytetty kesäkuusta tähän päivään asti eli kyllä tämä täytyy katsoa loppuun asti. Mitä tämä tarkoittaa, miten kaupungin, kaupunginhallituksen täytyy tähän reagoida. Ei tämä voi olla, että oho tulipas pikku virhe tehtyä. Ei huvinvuoksi tai pärstäkertoimen tai poliittisen taustan vuoksi saa toimia ihan miten sattuu, sanoo Lulu Ranne.
Ranne näkee tapauksessa jotain hyvääkin.
– Antaa tämä toivoa siitä, että hallinnon ja päätöksenteon epäkohtia voidaan korjata. Töitä riittää, mutta oikealla tiellä olemme.
– Hieno päätös. Tämä mahdollistaa uuden alun. Kun kaupungin uusi organisaatio aloittaa 2019 alusta, niin meillä pitää olla myös uusi päätöksentekokulttuuri. Meillä pitää olla perusteelliset, lakiin perustuvat, asianmukaiset päätökset, sanoo Ranne.
Taustalla surullisen kuuluisa SCC
Viime keväänä Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa kuohui. Maaliskuussa perussuomalaisten valtuutettu Kari Illkkala pidätettiin luottamustoimistaan.
Taustalla oli Ilkkalan tunnustama, salassa pidettävän tiedon vuotaminen Hämeenlinnan kaupunginhallituksen kokouksesta. Ilkkala myönsi julkisuudessa vuotaneensa Hämeenlinnaan suunniteltua suurta autokaupan keskusta Sunny Car Centeriä koskevat rahoitustiedot sambialaiselle medialle.
Toukokuussa puolestaan perussuomalaisten Lulu Ranne joutui suurennuslasin alle. Hämeenlinnan kaupunginjohtajat esittivät perussuomalaisten valtuutetun ja kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Lulu Ranteen pidättämistä luottamustoimistaan. Näin myös tapahtui kaupunginvaltuuston päätöksellä 13.6.2016.
Taustalla oli jälleen surullisen kuuluisa SCC. Hämeenlinnan kaupunki teki toukokuussa poliisille tutkintapyynnön Ranteesta, jonka epäiltiin rikoslain vastaisesti paljastaneen salassa pidettäviä tietoja kaupunginhallituksen kokouksesta. Asia on syyttäjän pöydällä.

Ei kommentteja: